fbpx

LIFW-agenttitarinoita 1/4: Nyt jojoilulle loppu!

 

Nyt tässä blogisssa alkaa tosi kiva postaussarja, meinaan esittelysarja meidän LIFW-haasteen agenteista! (Myöhemmin seurataan toki edistymistä ja agenttien muitakin mietteitä.) Agentteja on valittu neljä, ja he siis voittivat LIFW-haasteen spesiaalieditoinnilla! Kaikki nämä agentit on varustettu superkovalla motivaatiolla ja he saavat pientä ekstra-avustusta niin LIFW-tiimiltä kuin yhteistyökumppaneiltakin, jotta heidän elämäntapamuutoksensa kokee mahtavimman mahdollisen transformaation sekä heidän kuntonsa mahtavimman mahdollisen kohotuksen! Tänään esittelen Miiran Raumalta. Hän on kiinteistönvälittäjä, basisti sekä kolmen pojan äiti. Lähdetäänkö tutustumaan?

Jojoilua ja kitudieettejä jo lukiosta lähtien

Olen koko ikäni kamppaillut painoni kanssa, ja ensimmäinen suuri painonpudotukseni (20 kiloa) tapahtui jo 17-vuotiaana lukiossa. Söin ruokalassa vain salaattia ja kuivan näkkärin ja paino putosi vähintäänkin kyseenalaisin keinoin vajaassa vuodessa, ilman proteiinia, ilman rasvaa. Pienellä jojoilulla selvisin aina ensimmäisen lapseni syntymään, jolloin polveni kantoivat jo yli sadan kilon painoa.

Jonkin aikaa raskauden jälkeen vaa’asta tuli jälleen paras ystäväni ja pahin viholliseni ja tiputin parikymmentä kiloa taas julmin keinoin. Neljän vuoden kuluttua sain ilokseni kuulla olevani jälleen raskaana, joten taas alkoi raskauskiloja karttua. Painoin lopulta lähemmäs 120 kiloa viimeisilläni, joten kaikki kunnia jälleen polvilleni! Raskauden jälkeen sain niihin pari kortisonipiikkiäkin.

Taas laihduttelin parisenkymmentä kiloa – kunnes sain viimeisen lapseni. Parhaimmillaan – tai ehkä surullisimmillaan – painoa oli 130 kiloa raskauden loppuvaiheessa. Taas sain tiputettua painoa reilut 25 kiloa ja helpotettua polvien taakkaa.

Elämän yllätykset ja niiden tuomat kilot

Paino pysyi alle sadan kilon useita vuosia, mutta elämähän keksii kaikkea jännittävää ohjelmaa matkan varrelle, joten tuli avioero, uusi työpaikka jossa alkoi työpaikkakiusaaminen ja uusi parisuhdekin. Kova stressi aiheutti sen, että samalla kun pääkoppa keräsi huolia, kroppa keräsi polville lisää kannettavaa. Sairastuin myös tulehdukselliseen suolistosairauteen, joten elämä oli aika kaaoksessa.

Jokaisessa pilvessä on hopeareunuksensa, niin myös minun polvieni tarinalla. Nykyinen työnantajani tarjosi minulle työtä, jonka hyväksyin ilolla! Uusi ala ja palkkausjärjestelmä pelotti, mutta tiesin, että eteenpäin oli mentävä, muuten joutuisin tekonivelleikkaukseen ennen kuin täyttäisin viisikymmentä.  Painoin lähes 120 kiloa ja paino asetti aika paljon haasteita kiinteistönvälittäjän työhöni. Pelkästään jo autosta nouseminen rasitti polviani ja yleensä menin hyvissä ajoin etukäteen hissittömien kerrostaloasuntojen näytöille, koska tarvitsin aikaa kiivetä portaat kipeine polvineni. Lattialta en päässyt ylös ilman tukea.

Kohti pysyvää elämäntapamuutosta

Aloin harkita lihavuusleikkausta tosissani, sillä en vain saanut muutettua elämäni suuntaa. Noin vuoden jälkeen ihana työnantajani, joka itse oli personal trainerin valmennuksessa, kysyi, haluaisinko minäkin kokeilla. Sanoin, että olen valmis! Ensimmäiset treenit olivat todella haastavia, vaikka ohjelmassani ei ollut kyykyn kyykkyä – se vain ei ollut mahdollista. Lihakset olivat heikossa kunnossa eivätkä tukeneet polvia. Pääsin myös lihavuusleikkausjonoon. Sisuunnuin heikoista tuloksista niin, että päätin pärjätä paremmin. Aloin käydä salilla 3-5 kertaa viikossa ja ruokailua kevensin pikku hiljaa. Päätin, että ei enää kuureja, vaan loppuelämän muutosta!

Olen nyt keventynyt 27 kiloa, kyykkään 70 kilolla, vedän maasta lähes sata kiloa ja juoksen raput vaikka ylimpään kerrokseen. Lihavuusleikkaus olisi ollut maaliskuussa ja vaikka olen vielä merkittävästi ylipainoinen, peruutin leikkauksen. Minusta tuntuu, että olen vihdoin oivaltanut mistä tässä on kysymys. Ei pikakuureista, vaan elämäntapamuutoksesta.

Miksi LIFW-agentiksi?

Halusin Lean in Five Weeks Challengen elämäntapamuutosagentiksi, koska se, mitä vielä en ole kuitenkaan kokenut, on tervellinen ruokailu ja painonpudotustavoitettakin on vielä jäljellä 16 kiloa. Paino jumittaa ja olen ollut koko kevään todella väsynyt. Olen alkanyt miettiä enemmän ravinnon merkitystä ja sisältöä. Vielä edellisviikolla saatoin syödä koko päivän aikana kaksi kylmää Kabanossia ja kyllähän se paino putoaa jossain vaiheessa, kun itseänsä oikein huolella näännyttää. Keho ei kuitenkaan saa ravinteita, tuoretta ruokaa eivätkä lihakset polttoainetta. Ei siis ihme, jos treenin jälkeen on huimannut, migreeni lauennut ja iltaisin olen kaatunut puolikuolleena sänkyyn.

Odotan tältä viideltä viikolta energisyyttä ja hyvää oloa – sekä mahtavaa ryhmähenkeä! En myöskään laittaisi pahakseni, mikäli 30 kiloa painonpudotusta tulisi täyteen ja pystyisin kesäkuun alussa juoksemaan Cooperin-testin kokonaisuudessaan. Mutta haluan vielä lopuksi kiittää rakkaita, nyt jo kivuttomia polviani: Kiitos! Hyvin te olette vetäneet tässä kilojen kaaoksessa.

(Kuvat ovat Miiran kotialbumista)

Hieno Miira! Olet oikealla tiellä! Tervetuloa agentiksi!

Lisää tarinoita tulossa pian! Pysykäähän siis kuulolla!

// Emmi

Leave a Reply 0 comments

Leave a Reply: